#runo #runous

Kylppärin peili

Oonks mä ihan karsee?
mä kysyin kylppärin peililtä.

Et oo, se vastas.
Ihan vähän vaan, osittain.

Oisin halunnu kehuja mutta
minkäs teet.
Taikapeili ei valehtele.

Kirjoitin tämän runon Kalevalan päivänä vuonna 2017.

Hei, ehkemme tunne
mutta voit istua hetkeksi sieluni viereen
ja koskettaa sitä
jos haluat.

Mahdollinen sivu.
#runous #runo #fragmentti #runomastodon

"Kielipoliisi täällä! Noniin päätoimittaja Z, tulkaapas ulos kädet ylhäällä."

"Mutta kun minä niin tykkään sukellella kielikuvissani, kaivautua niiden alle kuin myyrä ja heitellä niitä ilmaan niin, että ne valuvat metaforasateena päälleni!"

"Ihan sama! Teitä on varoitettu! Nyt ulos sieltä, ja laitatte trooppinne ja fiktiivinne varovaisesti katukiveykselle, ettei yksikään vertauskuva hajoa. Tai muuten päästämme metonymiakoirat irti ja sen jälkeen te olette yksi ontuva vertaus!"

Meni neitsyys ja luin @raik_su :n runokirjan "Vaarallisen eläimen tilanne." Olen pitänyt runoja sellaisina hienostelevien kaupunkilaisrouvien juttuna näköjään ihan syyttä, sehän oli hauska ja mukava luettava, eikä sellainen mielikuvieni tylsä, kuivakka runoteos.

Voin suositella, kivaa vaihtelua romaanien väliin. Suorituskeskeiselle ihmiselle hyvää luettavaa, kun tekstiä on yhdellä sivulla vain vähän, niin saa koko ajan kääntää sivua ja tuntee edistyvänsä.

#runo #runous

Olisipa lokakuu.
Lehtien putous, syysmyrskyt
ja siunattu hämärä.
Mylttäisin peiton alla
talviunta odottaen.

Anna armoa, kevät.
Älä itketä enempää valolla,
elämän sykkeellä sydämessä.

#runo #runous

En kirjoita runoja
vaan nukahdettuani
kuorsaan ne ulos.

(Anteeksi, rakas.
En tee sitä pahalla.)

#runo #runous #mielenterveys

Haljenneella ämpärillä lähteestä vettä,
kumisaappaiden lotkotus seurana.
Mätäs mättäältä loikin ja
yritän olla kaatumatta.

Tämä on minun päivärytmini.
Tämä on minun mieleni.

#runo #runous

Olen parasta ennen.
Ota minut ennen kuin pilaannun
happamaksi akaksi.

Kumoa
Tauko

Ajan loppuessa
Aallot

—————————-
Runoutta on kaikkialla, jos halutaan.

Tämä vavahduttaa kerta kerralta enemmän. Ensin mielsin sen ilmestyskirjamaisen toivottomaksi, mutta nyttemmin olen havainnut sanojen tuovan tykö kummaa, kehtomaista lohdullisuutta.

Runoa älköön nimettäkö, ja sen tekijäksi merkittäköön ”trad”. 2020-luvun traditiota!

#Runo
#Runous
#RunoMastodon

#runo #runous

Tule vain!
huudan ja avaan ikkunan.
Tule, rakas, kapua pirttiini.
Ollaan hitaasti
niin kuin vanhukset
kunnes saapuu aika
köhnytä ikkunasta alas.

Hitaasti yhdessä,
me vanhat.
Hitaasti erossa,
me nuoret.

#runo #runous

Mikäli asiasi koskee
henkilökohtaista katastrofia
niin jätä vastaajaan soittopyyntö.
Palaamme asiaan
viimeistään toukokuussa
muuttolintujen palattua.

#runo #runous

Niin huomaavaista kuorsausta,
hentoa kuin satuhahmon aivastus.

Puh! karrhu.
Puh! karrhu.

Minulla tulivuoren jylinää,
purkautumistreeniä.

GRROOAAR! GRÄÄH!

Kummallakin unta vain
pieni tirskaus vuorotellen;
toinen ei pysty,
toinen ei malta.

Tämä vanha runoni esittää paljon kysymyksiä. Löytyvätkö vastaukset rivien välistä?

https://haikio.org/2025/02/19/mika-on-tama-kaihomieli/

Tässä runossa on pieni jippo, jonka selitän kommentissa sisältövaroituksen takana.

Värikäs liekki
syttyy sydämeen,
tää elon leikki
kurottaa iäiseen.
Pien oon mä ihminen,
tätä polkua vaellan,
otan vastaan lahjat sen.
Ratas pyörii, määrää elon rajan,
vaatii että kohtaan kuoleman.

toivoa kotimme seinien sisäpinnoilta, ilmasta
ei löytynyt
vaikka janoisena etsin.
mutta rakkautta?
katkeraa ja väkevää vääryyksistä
syttynyttä laavaa, sitä riitti kylliksi
elin janoisena ja järkkymättä
siitä että ansaitsimme kaiken hyvän,
kaiken kauniin mitä elämä vain vielä antaisi.
niinpä kotimme roihusi ja kipinöi
niin paljon rakastin sinua
ja nytkin
aina halusin vain sinut ja nämä kuivuneet seinät, joiden pinnoista ei tihkunut janojuomaa,
enkä muuta

5.9.2024

Hyvää ystävänpäivää!

Kirjoitin tämän runon omat ystävät mielessäni. Ehkä juuri siksi runo tuntuu aika onnistuneelta ja jakamisen arvoiselta. Ehkäpä se tuo teille lukijoille oman ystävän mieleen tai muuten vain hyvän mielen.

Mietin tässä, että minulla ei ole eikä ole koskaan ollut suurta määrää ystäviä. Aina on kuitenkin jonkinlaisia kamuja ollut. Yksinäisyys, jota olen silloin tällöin tuntenut ja tunnen toisinaan edelleen, ei siis johdu siitä, että elämästäni puuttuisi tärkeät ihmiset kokonaan.

Toisaalta nämä aidot ystävät ovat tulleet elämääni vasta aikuisiän kynnyksellä. Koulumaailmassakin minulla onneksi oli kavereita. Ilman heitä peruskoulu olisi ollut varmasti tuhoisampaa aikaa, enkä ehkä runoilisi tällaisia tässä ja nyt. Kouluajan kaveruudet kuitenkin haihtuivat taivaan tuuliin, eikä minulla ole kokemusta vuosia kestäneestä ystävyydestä.

En minä pienenä enkä vielä teininäkään edes osannut kaivata syvempää ystävyyttä. Minulla oli koulussa kavereita, joiden seurassa saatoin olla rennosti ja lähes oma itseni. Vapaa-ajalla viihdyin hyvin kotona ja itsekseni. Nyt kun elämääni on tullut runon kuvailemia ystäviä, tulee välillä ihan oikea ikävä, vaikka näemme usein ja pidämme yhteyttä päivittäin. Se kertoo jostain.

Se kertoo, että asiat ovat nykyään paremmin. On melko ehjä sydänkin.

Onko muilla samanlaisia tai erilaisia kokemuksia ystävyydestä?

rasistinen, syrjivä hallitus,
hyljintä-virulenssi sarasti

sävyihin stressin tulliraja,
hiiltyvän linjasta resurssi

heristivät Sisullaan, jyrsin
hyväillen rajusti narsissit

jyrähti sivallus rasistinen,
jyrähti virallisessa, tunsin:

lujavartisen ristissä lyhin
lihasrasitus, nyljentävirsi