Jonkin aikaa tämmönenkin lappu ollut seinässä. Jotakin nolostuttavaakin tuossa, mutta myös nolostuttavia asioita tarvitaan.
#kirjoittaminen #kirotus #kirjailija #kirjailijuus

1. Esittele itsesi ja kirjoitusprojektisi

Oon Anna ja tällä hetkellä kirjoittelen Usvat työnimellä kulkevaa projektia, joka on todennäköisesti trilogia. Ensimmäinen osa on tällä hetkellä parin editointikierroksen jälkeisellä tauolla, toinen vähän aloitettuna.

Usvissa on isossa roolissa hahmojen romanttiset suhteet, mutta tarinaan liittyy vahvasti myös maailma, jota ympäröivät läpitunkemattomat usvat. Kukaan kun ei tiedä, mitä on niiden toisella puolella.

Käsikirjoitus lähti esilukijoiden hellään huomaan.

Aikataulu tarkentuu palautteen perusteella, mutta joka tapauksessa syksyllä Ritari saa toisen osansa.

Mistä on onnellisen kirjailijan viikko tehty?

rutiineista
kiireettömyydestä
keskeytyksettömyydestä
täysimittaisista yöunista
työhuoneen hiljaisuudesta
mutkattomasta ruokasuunnittelusta

Siitä on onnellisen kirjailijan viikko tehty.

Otin Kesä-työnimellä kulkevaan, kevyempään, "en tiedä mihin tämä johtaa" -tarinaan tapahtumapaikan lähikaupungiksi Joutsenon. Nyt muutaman hahmon pitäisi päästä ostamaan elektroniikkalaitteita järkevän hintaisella taksikyydillä. Mutta enpäs tullut sijaintia valitessani ajatelleeksi, että eipä tietenkään ole Joutsenossa mitään Gigantteja tai Prismaakaan, vaan lähimmät on Lappeenrannassa. Tapahtumat vaativat hieman syrjäisemmän sijannin, joten ehkä täytyy sitten vain keksiä jokin yleismies-Jantunen, joka myy tiskin takaa elektroniikkaa.

Viikonloppuna suunta Helsinkiin ja Messukeskukseen, Ropecon 2025 tapahtumassa kirjojani myynnissä Indieklubin pöydässä. Vanhaa ja uutta tuotantoa, mukavin tapahtumahinnoin ja sopivia tarjouksia löytyy aina.

Pohdiskelin hitauteen ja nopeuteen liittyviä asioita ja arvostuksia, etenkin kirjoittamisen ja kirjailijuuden näkökulmasta.

#Kirjoittaminen #KirjaMasto #kirjailijaelamaa #KirjaMastodon

https://jsmeresmaa.substack.com/p/hitaudesta-ja-nopeudesta

Syvään veteen

Anne-Maija Aalto nuortenkirjailija ja humanististen tieteiden kandidaatti. Hän on opiskellut luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa. Syvään veteen on Aallon esikoisromaani. Toinen romaani Korento sai Topelius-palkintoehdokkuuden. Vuonna 2021 julkaistiin kolmas ja neljäs romaani Mistä valo pääsee sisään ja Lumen hiljaisuus. Mistä valo pääsee sisään sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian joulukuussa 2021. Aallon tuorein romaani on Unohdettujen kirja, joka julkaistiin […]

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/syvaan-veteen/

Lueskelin läpi Ironsworn -roolipelin ohjekirjan. Ajatus yksin pelattavasta roolipelistä kiehtoo edelleen, mutta itselleni siinä on käytännössä yksi selkeä haaste: se tuntuu yksinäiseltä ja siitä puuttuu yllättävät ulkoiset voimat.

Yksi ryhmässä pelattavien roolipelien mielenkiintoisista piirteistä on se, että siinä on useampi ihminen kertomassa tarinaa. Jokainen voi tuoda siihen palasia, joita kukaan muu ei olisi tuonut. He voivat tehdä sen ilman, että kenenkään tarvitsee antaa siihen erityistä lupaa tai tilaisuutta.

Tämä yllätyksellisyys on yksi keskeisistä piirteistä, jotka saavat minut kiinnostumaan roolipeleistä. Samasta syystä ajatus D&D- tai Pathfinder-roolipelistä, jossa olisi vain yksi pelaaja, tuntuu vähän tylsältä. Monen ihmisen tuoma dynamiikka puuttuu. Samasta syystä yksin pelattavat lautapelitkin tuntuvat usein paljon ankeammilta moninpeliin verrattuna.

Kaikesta huolimatta en saa Ironswornia päästäni. Luulen, että se ei vetoa minua niinkään roolipelinä, vaan pelillistettynä luovan kirjoittamisen haasteena. Pelimekaniikka tarjoaa yllättävät juonenkäänteet ja hahmon toiminnan aiheuttamat seuraukset. Olkoonkin, että minä voin itse päättää, milloin annan noppien tulla tarinankerrontaan mukaan.

Harkitsin, että voisin tehdä kotisivuille erillisen Ironsworn-sivun, jonne kirjoittaisin pelin tarinaa. Eihän se välttämättä ketään kiinnosta, mutta itselle se voisi olla mielenkiintoinen kokeilu

"Motherfucker, my word is born like Siamese triplets
With doctor, lawyer, rocket scientist promise
(Let 'em grow leisurely)"

- Aesop Rock, Save Yourself

Olen luvannut raottaa hiljalleen Maankutsujan kantta ja yksi pyyntö oli tiivistää kolmeen lauseeseen. Tämä kuva syntyi. Vähän kryptinen, mutta paljastaa päähenkilöiden nimet ainakin!

Lakerta-sarjan ensimmäinen osa, Maankutsuja, ilmestyy ensi keväänä @Osuuskumma -kustannukselta.

Rouheaa romantasiaa, joka vie lukijan niin kepeisiin seurapiiritansseihin kuin taistelukentillekin. On makeaa hattaraa, karvasta kalkkia ja tietysti

Välillä tuntuu, että tarinoiden suunnittelussa vaikeinta ja siten aikaavievintä on keksiä eri asioille nimiä. Vaikka olisi ihan nykytodellisuuteen sijoittuva tarina.

Eilen keksin, miten hyödynnän yhtä vanhaa ideaa, ja se tarina vaatii ainakin parin bändin nimeämistä, sekä muutaman lomakeskuksen. Vielä en tiedä, käytänkö oikeita kaupunkeja vai pitäisikö niitäkin keksiä muutama oma.

Ja kun nimien täytyy olla just oikeita, niin joskus sanojen veivaamiseen menee tovi jos toinenkin. Ja ärsyttävintä on, kun keksii jonkun hyvän ja sitten se onkin jo olemassa.

Editoinnista poimittua;

"Mies kiroili puoliääneen ja oli varma, että miekkoja heiluttelevat naiset olivat jättäneet maalaistollon jälkeensä. Rolof lateli kaikki elämänsä aikana opitut kirosanat ja lisäsi joukkoon muutaman juuri keksimänsä, kun haali varusteensa kasaan ja säntäsi pihalle."

Ritarin tarina jatkuu.

Tälleen täysin satunnaisen torstain kunniaksi jaan tänne otteen ja linkin toisiksi uusimmasta tekstistäni #Mielijohteesta -blogissani. Tää teema on ottanut mielessäni jonkinlaisen vakipaikan ja käy mielessä päivittäin.

"Olen kasvanut huonon tai jopa todella huonon itsetunnon kanssa. Minusta kasvoi erinäisten vaiheiden ja tapahtumien myötä huolehtijapersoona, varmistelija, ”kananmunan kuorilla kävelevä miellyttäjä” parisuhteissa ja töissä kaikkensa antava ja muita enemmän tekevä. Koin, että vain paljon tekemällä ja suuri sankari olemalla olen arvokas ja minusta pidetään. Tästä seurasi burnout.

Olen muutamaankin otteeseen kuullut, että ”eihän se ole mies eikä mikään joka ei ole ainakin kerran loppuun palanut”. Just. Vessasta alas tällaiset kommentit. Huonon itsetunnon lisäksi omassa kasvussani häpeä oli myös vahvasti läsnä: häpesin ylähuuleni huulihalkion arpea, häpesin jos pukeutumisestani tai tekemisistäni nostettiin jotain esiin, häpesin esiintyä luokan edessä tai muuten ihmisten edessä ja niin edelleen.

Samaan aikaan minulla ei ollut kykyä pitää oman itseni puolia millään lailla. Ja aika harvoin jos koskaan kukaan ulkopuolinenkaan sitä minun puolestani teki. Pieni määrä tervettä maskuliinista vahvuutta olisi ollut ihan paikallaan, mutta kun ei ollut opetettu että itseään saa puolustaa ja omia puoliansa pitää, niin en sitten niin tehnyt. Otin kaiken mitä tuli ja imin sen syvälle itseeni ja hautasin sinne."

https://mielijohteesta.fi/2025/03/16/mikas-se-juuso-on-oikein-miehekkyyksiaan/

Kirjoittaminen on sitä kun sulla on kynä, muistikirja, näppis ja ruutu ja sitten alat kirkua ja kirut ja jatkat kirkumista ja kun poliisit tulee, jatkat vain kirkumista ja jatkat ja jatkat ja et anna lyijyvuoratun arkun vaientaa, vaan syöt ties läpi siitä perkeleestä kirkumista jatkaen, koska fuck that happi ja luonnonlaki -shit, ne on kirjoittamattomille joista sun pitää myös kirjoittaa, ja taisteltuas läpi krusifiksien ja kurssifiksien alkaakin yhtäkkiä naurattaa, mutta kuka näitä eroja edes huomaa, ja pienen etsinnän jälkeen sulla on kynä, muistikirja, näppis ja ruutu ja supernova on pyyhkäissyt hapen jo ympäriltä, niin ettei ääntä asian tietyissä merkityksissä enää ole, mutta kukapa antais moisen hidastaa, sulla on kynä, muistikirja, näppis ja ruutu ja aikaa ja tuntematon yleisö joka odottaa.

"Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy" tahtoo nämä kansien päivämäärät sanoa

Pitkä katsaus cyberpunkkiin

https://forums.insertcredit.com/t/what-was-cyberpunk-in-memoriam-1980-2020/1721